Yrityksen historia

Levin Rauta on luotettava ja palveleva rautakauppa. Olemme vuonna 1992 perustettu perheyritys, joka tarjoaa rakennustarvikkeet ”kivijalasta kattoon” ja palvelee asiakkaitaan vankalla rautakauppa-alan kokemuksella.

Levin Rauta avattiin juhannuksena 1992 Kittilään ja perustajina toimivat Juhani Niemelä, Toivo Niva ja Veli Matti Niemelä. Aluksi yritys pyöri hyvin kahdestaan Toivon ja Veli Matin toimesta ja hiljainen lama-aika olikin oiva tilaisuus opetella yritystoimintaa. Osakkaana toimineella Juhanilla oli tosin siitä kokemusta ja häneltä saikin hyviä neuvoja alkuun.  Aluksi Toivon vaimo, Veli Matin sisko Leila Niva teki yrityksen kirjanpitoa oman työnsä ohella, mutta 1998 liiketoiminnan kasvaessa siirtyi kokonaan töihin Levin Rautaan.

Rautakaupalle osoittautui olevan tarvetta Kittilässä ja Levin Rauta onkin kasvanut yhdessä Levin kehityksen myötä ja toiminut Kittilässä nyt 24 vuotta. Aluksi Levin Rauta toimi vuokratiloissa, mutta myöhemmin kivijalkakaupan tilat on hankittu omaksi.

Tänä päivänä Levin Raudassa on kauppiaiden Toivon ja Veli Matin lisäksi viisi työntekijää. Taloushallintoa ja sisustuspuolen myyntiä hoitaa Leila Niva, varastoa Toni Linder ja myyntiä Juho Jokela, Erika Niva ja Piia Luostarinen. Sesonkiaikana apukäsiä saadaan Veli Matin tyttäristä.  Levin Raudan valikoima on laaja ja rakennustarvikkeiden lisäksi meillä on kattava valikoima sisustustarvikkeita sekä kodintekstiilejä.

Levin Raudalle tärkeitä arvoja ovat tuotteiden hyvä laatu sekä asiakkaiden palveleminen. Jatkossa haluammekin palvella asiakkaitamme paremmin ja avaamme syksyllä 2016 kivijalkakaupan lisäksi verkkokaupan.